Raputacot mangosalsalla

Kaupallinen yhteistyö: Noblessa-keittiöt

Itsetehdyissä tacoissa riittää makua! Herkullinen yhdistelmä raikasta mangosalsaa, marinoitua jättiravun pyrstöä ja täyteläistä ranskankermaa toimivat yhdessä täydellisesti. Pohjan valmistaminen itse on yksinkertaista ja nopeaa, ja raaka aineet siihen löytyvät todennäköisesti jo valmiiksi kaapista.  

Raputacot mangosalsalla
(kahdelle) 

Taikina:
3,5–4 dl vehnäjauhoja            
½ tl suolaa
½ tl leivinjauhetta
0,5 dl öljyä    
1,2 dl lämmintä vettä

Yhdistä kuivat aineet keskenään. 
Sekoita joukkoon öljy, jonka jälkeen sekoita huolellisesti massan joukkoon lämmin vesi.

Sekoita taikina tasaiseksi massaksi ja vaivaa sitä 1–2 minuutin ajan jauhotetulla työpöydällä.

Jaa taikina 16 osaan ja pyörittele palloiksi. 
Litistä taikinapallot kädellä ja anna kohota liinan alla vähintään 15 minuutin ajan tai enintään kaksi tuntia.

Kauli ohuiksi letuiksi (läpimitaltaan n. 12 cm).
Jos pinoat kypsentämättömiä lettuja päällekkäin, laita joka väliin leivinpaperin pala, jotta letut eivät takerru kiinni toisiinsa.

Kuumenna valurauta- tai teflonpannu ja paista lettuja minuutin ajan kuivalla pannulla.
Käännä, kun pintaan muodostuu kuplia ja pohja on ottanut pintaansa kauniin värin.  Paista toista puolta 20 sekunnin ajan.
Mikäli pohja palaa eikä pintaan muodostu kuplia, laske levyn lämpötilaa tai jos pohja ei ota tarpeeksi väriä, eikä pintaan tule kuplia nosta levyn lämpötilaa.

Pakkaa paistetut tortillaletut kannelliseen rasiaan, jotta ne pysyvät pehmeinä. 

Täytteeksi:
200 g jättiravun pyrstöjä
½ chili
2 valkosipulin kynttä
½ tl suolaa
2 rkl öljyä 

Mangosalsa:
1 mango
½ punasipuli
¼ kurkkua
½ limen mehu
2 cm pala chiliä
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria

Lisäksi:
1 ruukku korianteria
1 pussi jääsalaattia
150 g ranskankermaa
½ tl suolaa
1 lime
1 rasia syötäviä kukkia 

Poista jättiravun pyrstöistä suolet tekemällä pienet viillot selkiin ja vetämällä suolet ulos.  
Marinoi pyrstöt hienonnetulla chilillä, valkosipulilla, suolalla ja öljyllä.

Kuori mango ja poista sen kivi, pilko hedelmäliha pieniksi kuutioiksi. Hienonna puolikas punasipuli.
Pilko myös kurkku pieniksi kuutioiksi. Mausta limen mehulla, suolalla ja pippurilla. Sekoita.

Vatkaa ranskankerma vaahdoksi ja mausta se suolalla. Pakkaa pursotinpussiin.

Paista ravut paistinpannulla öljyssä nopeasti kypsäksi.

Kokoa raputacot salaatilla, mangosalsalla, paistetuilla ravuilla, ranskankermalla ja reilulla määrällä korianteria. 

Koristele syötävillä kukilla ja tarjoile limelohkojen kera. 

Reseptit: