Raakamakkarat fenkolipaistoksella ja granaattiomena-vinegretellä

Kaupallinen yhteistyö Noblessa-keittiöiden kanssa

Raakamakkarat fenkolipaistoksella 
(neljälle)

4 kpl raakamakkaroita
400 g ruusukaalia
2 kpl fenkolia
1 punasipuli
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
3 rkl oliiviöljyä 

Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Poista fenkoleista ja ruusukaaleista kannat.
Viipaloi fenkolit ja puolita ruusukaalit.
Kuori ja pilko punasipuli lohkoiksi.
Levitä kasvikset uunipellille ja mausta ne suolalla, pippurilla ja öljyllä.
Paista raakamakkaroita hetki öljyssä, jotta saat niiden pintaan kauniin värin.
Paista kasviksia uunissa viiden minuutin ajan. Lisää joukkoon makkarat ja paista vielä kymmenen minuuttia. 

Granaattiomena-vinegrette

Puolikkaan granaattiomenan siemenet ja mehu
¼ dl punaviinietikka
¼ dl oliiviöljy
1 tl sokeri
¼ tl suola
¼ tl mustapippuri 

Leikkaa granaattiomena keskeltä puoliksi niin, että toiseen puolikkaaseen jää ”hattu” ja toiseen kanta.
Aseta pöydälle kulho, jonka päällä pitelet granaattiomenan puolikasta siemenpuoli alaspäin.
Koputtele granaattiomenan kuorta puukauhalla ja anna siementen ja mehun tippua kulhoon.
Poista joukosta mahdolliset valkoiset osat.
Tee vinegrette sekoittamalla nesteet ja mausteet keskenään, ja lisää lopuksi joukkoon granaattiomenan siemenet ja mehu.

Reseptit: