Kuorrutettua siikaa mummonkurkuilla

Kaupallinen yhteistyö: Maalahden Limppu

Suolattu siika saa maistuvan ja rapean kuorrutteen Maalahden Limpusta, mustapippurista sekä fenkolinsiemenestä. Annokseen hapokkuutta tuovat helposti valmistuvat mummonkurkut. Herkullinen alkupala illalliselle!

Kuorrutettua siikaa mummonkurkuilla
(alkuruoka neljälle)

400 g tuoretta siikafileetä
1 rkl karkeaa merisuolaa
4 viipaletta Maalahden Limppua
1 tl mustapippuria
½ tl fenkolinsiementä
1 rkl voita

Nypi siikafileestä ruodot ja fileoi se.

Leikkaa filee pitkittäin kahteen osaan.

Suolaa palat kauttaaltaan. Pyöritä siikatangot tiukoiksi rulliksi kelmun sisälle ja anna suolaantua kahden tunnin ajan jääkaapissa.

Hienonna Maalahden Limppu -viipaleet muruksi tehosekoittimessa.

Rouhi kokonaiset fenkolinsiemenet ja sekoita ne rouhitun mustapippurin kanssa.

Paahda mausteita kuivalla pannulla noin minuutin ajan, jonka jälkeen lisää joukkoon voi ja Maalahden Limppu -muru. Paista rapeaksi.

Poista siikatangoista kelmu ja huuhtele jääkylmällä vedellä suola pois kalan pinnalta.  

Pyörittele siikatangot Maalahden Limppu -seoksessa, kääri uudelleen tiukkaan kelmuun ja anna maustua vähintään tunnin ajan jääkaapissa.

Leikkaa annospalat terävällä veitsellä. Tarjoille mummonkurkkujen ja tillin kera.

Mummonkurkut:

1 kurkku
2 rkl sokeria
2 rkl väkiviinaetikkaa
Muutama tillinoksa

Leikkaa kurkku ohuiksi viipaleiksi. Sekoita kurkkuviipaleiden joukkoon sokeri ja etikka. Anna maustua kahden tunnin ajan. Lisää lopuksi hienonnettu tilli. 

Reseptit:

Print Friendly, PDF & Email