Jäätelömochit

Kesän hurmaavin herkku on täällä! Jäätelöllä täytetty japanilainen jälkiruoka mochi todella sulaa suussa. Tätä perusohjetta voit helposti muokata käyttämällä omaa lempijäätelöäsi tai maustamalla taikinan vaikkapa matchajauheella. Variaatioita voi tästä reseptistä tehdä rajattomasti! 

Jäätelömochit
(10 kpl ) 

2 dl tahmeaa riisijauhoa tai mochijauhoa (shiratama-ko)
½ dl sokeria
2 rkl tomusokeria
2 dl vettä
(tilkka punaista elintarvikeväriä)
Perunajauhoja tai maissitärkkelystä
½ l vaniljajäätelöä

Mikronkestävää kelmua & leivinpaperia

 

Pyörittele vaniljajäätelö pieniksi jäätelöpalloiksi leivinpaperin päälle tarjottimelle. Pakasta pallot.

 Yhdistä tahmea riisijauho, sokeri ja tomusokeri mikronkestävässä kulhossa. Lisää joukkoon vesi ja sekoita tasaiseksi massaksi.

 Peitä kulho kelmulla ja laita mikroaaltouuniin täysteholle. Kypsennä taikinaa yhteensä 2 ½ minuutin ajan. Sekoita massaa ensimmäisen ja toisen minuutin jälkeen. Taikinan tulisi nyt näyttää hieman kiiltävältä. Sekoita joukkoon halutessasi tilkka elintarvikeväriä.

Levitä työpöydälle leivinpaperi ja siivilöi sen päälle reilusti perunajauhoja. Levitä mochi-taikina leivinpaperille (varo taikinan kuumuutta). Siivilöi päälle vielä lisää perunajauhoja ja kauli taikina noin puolen sentin paksuiseksi levyksi.

Siirrä taikinalevy puoleksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään ja leikkaa kelmusta reiluja paloja mochien pyörittelyyn.

Leikkaa taikinasta pyöreällä muotilla noin 10 cm kokoisia paloja. Palojen tulee olla tarpeeksi leveitä, jotta ne peittävät jäätelöpallot kokonaan.

Ota jäätelöpallot yksitellen pakastimesta, jotta ne eivät ehdi sulaa liikaa.

Puhdista perunajauhot pois taikinan päältä pullasudilla ja kääri jäätelöpallo taikinan sisään.
Kääri mochi kelmupalaan ja pyörittele kelmu 
tiukasti kiinni. Laita pakastimeen 2-3 tunniksi.

Anna mochien temperoitua hetken huoneenlämmössä ennen tarjoilua.

 

Tahmeaa riisijauhoa tai shiratama-ko mochijauhoa voit ostaa aasialaisia tuotteita myyvistä ruokakaupoista.

 

 

Reseptit:

Print Friendly, PDF & Email